Ottaessasi yhteyttä, kerrothan minkälaiseen kotiin pentu olisi tulossa.
Koiriamme pääsee tapaamaan ja rotuun tutustumaan Jyväskylässä.
Haluan tavata pentujen ostajat henkilökohtaisesti ennen varauksen vahvistamista.
Pennuille valitaan kodit ensisijaisesti luonteen perusteella noin 5-6 viikon ikäisinä, kun pentuja käydään katsomassa.
Pennut luovutetaan alkaen 8-viikkoisina, rekisteröitynä Suomen Kennelliittoon,
tunnistusmerkittynä sirulla, eläinlääkärin tarkastamina ja 4x madotettuna.
Pennun mukaan saa pentupaketin, joka sisältää kattavat hoito-ohjeet, tuttua ruokaa, pentupannan, lelun ym.
Pennut totutetaan monipuolisesti raakaruokaan, sekä laadukkaaseen kuivamuonaan.
Pennut kasvavat perheen parissa ja ne pääsevät tutustumaan muihin koiriin,
vieraisiin ihmisiin, autoiluun ja vieraisiin paikkoihin jo ennen luovutusikää.
Pentuja käsitellään runsaasti ja ne pääsevät noin 4-viikkoisesta alkaen
ulkoilemaan useita kertoja päivässä ja oppivat samalla sisäsiisteyden alkeita.
Pennunostaja saa kasvattajan tuen koko koiran eliniäksi ja olen kiinnostunut kuulemaan kasvattieni kuulumisia,
sekä mahdollisuuksien mukaan myös tapaamaan kasvattejani pentutreffien ja harrastusten merkeissä.
Kasvattajana tuen kasvattieni terveystutkimuksia ja luonnetestausta.